Tomaattien kypsyysaste

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tyhmemmältä ajatukset tuntuvat. Tässä kuva siitä mitä just nyt tapahtuu:


Rakastan lukea toisten ajatuksia. Hyvä kirja on tripeistä parhaimpia ja kaikki onnistuneen innostavat blogit joita salaa stalkkaan ovat arkipäivien pieniä mutta tärkeitä hyvän mielen pisaroita.

Omat ajatukset tuntuvat kuitenkin hetki hetkeltä tyhjänpäiväisemmiltä ja merkityksettömämmiltä. Muistan kirkkaasti kuin eilispäivän miltä tuntui olla kymmenen vuotta nuorempi ja naputella kuumeisen innostuksen vallassa pitkiä sepostuksia elämän eri aspekteista omalle kotisivulle. Mulla oli siellä sellainen osio jonka nimi saattoi olla vaikka "ajatuksia", ja sieltä sitten löytyi jorinaa kaikenlaisesta mikä tuntui siihen aikaan oleelliselta.

Sama asiahan tämä blogi on. Kirjoitan, pääasiassa itselleni mutta julkiseen jakeluun suopeasti suhtautuen, jostakin mikä tuntuu oleelliselta. Harvemmin ja harvemmin vaan mikään mitä nyt tulee mistään ajateltua tuntuu kovin merkittävältä tai jakamisen arvoiselta.

Lukemissani blogeissa ihmiset usein ottavat esille mielenkiintoisia aiheita; kommentoivat jotakin yhteiskunnallista ilmiötä tai sitten tekevät kiinnostavaa, soljuvaa ja toimivaa tarinaa jostakin pienestä omaan elämään liittyvästä asiasta, usein linkittäen sen taitavasti suurempiin kokonaisuuksiin. Minä olen ihan pikkulikasta asti halunnut kirjoittaa ja tuntenut aina, ettei mulla pohjimmiltaan ole mitään sanottavaa. Totuuksien totuus on kyllä se, että tässä sitä koko ajan oppii enemmän ja enemmän siitä ettei tiedä mistään mitään eikä varmaan tule koskaan tietämäänkään.


Muuttaminen on siis käynnissä. Maanantaiksi pitäisi saada jostakin auto (olenko tehnyt asian eteen mitään? no kysyin kämppikseltä sentään niiden perheen autoa lainaan), aloitin tossa päivemmällä pakkaamaan. On sellainen tilanne että ei tarvitse enkä edes voi viedä täältä pois kaikkea mikä jollakin tavalla kuuluisi omistusoikeuteni piiriin: rakas jää tähän asumaan kämppiksen kanssa ja mielellään kuulemma pitävät kaiken mitä en itselleni kaipaa. Se tekee pakkaamisesta kevyempää mutta myös vähän vaikeampaa: kaikki pitää käydä läpi, harkita ja pohtia, kaivella kaappeja joissa on minun ja muiden tavaroita ja miettiä että mikä on kenen ja mihin tämä kaikki kuuluu. R ja K lupautuivat pitämään jopa huolta joistakin huonekasveistani, jos ne eivät kaikki mahdu uuteen kotiin - ja hyvä niin, varsinkin tuo yksi hienohelma (sutipuu?) voi tämänhetkisessä olinpaikassaan paremmin kuin ikinä missään enkä millään haluaisi riistää hienolta neidiltä passelia paikkaansa auringossa.


Mutta onpa aivan äärettömän miellyttävää päästä liiasta tavarasta eroon! Olen nyt tainnut useamman muuton verran vähän sluibata tuosta karsimisvaiheesta ja vain liikutella romulaatikoita paikasta toiseen. Nyt kävin tomerin ottein hyllyjen kimppuun ja lahjoitin K:lle kasan kivoja vaatteita, tuotin viitisen kassillista kirpparivaatteita ja heitin roskikseen kaikenlaista turkasen tarpeetonta kuten nyrkinmentävillä rei'illä varustettuja parittomia villasukkia, revenneitä sukkahousuja, totaalisen kulahtaneita bikineitä ja niin rähjäisen t-paidan ettei moista kehtaa työntää edes hyväntekeväisyyteen. Meidän taloyhtiössä on aivan mainiot kierrätysmahdollisuudet, joten perusjätteen sekaan nämäkään eivät sentään joutuneet.

Toinen hieno muuttamiseen liittyvä asia oli K:lta saamani sadan cd-levyn kansio. Voi jumantsuideli mikä määrä muovijätettä syntyi sadasta cd-kotelosta! Ja miten vähän tilaa yksi ainoa kansio viekään hyllystä ja muuttolaatikosta. R ja K katselivat vierestä kun purin levyjä ja kansipapereita koteloistaan, esittäen yhteistuumaisia nostalgisia protesteja siitä että levyn kansista muodostuva kokonaisuus tuhoutuu ja levyn pyhyys rikkoutuu. Ilakoitsin lapsen lailla alati kasvavasta ikiomasta roskakasastani ja muistelin kuinka joskus aikanaan dissasin poltettuja cd-levyjä ihan samasta syystä: halusin ehdottomasti, että musiikissani on mukana koko käärepaperi. Nyt se on kyllä ihan sama mutta kiva että biisilistat kulkevat mukana kuitenkin.


Ja niin, ne tomaatit: ei ne taida enää näissä lämpötiloissa muuttua tosta punaisemmiksi.

wired

Olen joustavasti nettiriippuvainen. Jos joudun olosuhteisiin joissa huumettani ei ole saatavilla, en kärsi vieroitusoireita ja olen sangen onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseeni. Niin kauan kuin lapsen suosikkidouppia on saatavilla, täytän kuitenkin ihan liian monta nettiaddiktin tunnusmerkkiä.

Netissä luuhaaminen ruokkii introvertteja taipumuksiani ja mentaalisuuttani. Mieleni tykkää siitä että asiat ovat viileän etäisessä, verbalisoidussa muodossa, joka ei kosketa sen enempää kehoa kuin tunteitakaan. Etäännyttäminen mentalisoimisen avulla on suosikkistrategioitani. Myös ihmissuhteiden ja kaiken sosiaalisen vuorovaikutustoiminnan hoitaminen netitse on jollain käsittämättömällä tavalla tyydyttävää ja rauhoittavaa: laiska ja lattea tapahtumamonologi irkissä tuottaa tarpeeksi seurantunnetta ettei tarvitse huomata olevansa yksin ja kokevansa kenties sitä epämiellyttäväksi.

Heti, kun annan itseni valahtaa tavallaan sellaiseen löysempään, epäkoherentimpaan ja jotenkin kehnompaan versioon itsestäni, rupean korvaamaan aitoa kanssakäymistä pinnallisella nettikontaktilla. Yksinäisyys tekee minut syvällä sisimmässäni levottomaksi, mutta toisen ihmisen kohtaaminen vaatisi läsnäoloa, itsensä näyttämistä ja vuorovaikutukseen antautumista. Kuhnuriminälleni ajatus yhteydestä toiseen tuntuu energiaa vievältä, vaikka kaikki kokemus puhuu päinvastaista.

Lueskelin Sandra Maitrin oivaa enneagrammiopasta nimeltä The Spiritual Dimension of the Enneagram. Siinä esitetään kaikenlaisia itselleni uusia näkökulmia aiheeseen: Maitri puhuu muun muassa sellaisesta käsitteestä kuin "heart point", joka viittaa kutakin enneatyyppiä edeltävään pisteeseen. Maitrin mukaan tämä heart point edustaa eräänlaista kehittymätöntä osaa sielusta, jotakin sellaista toiminta- ja reaktiomallia joka on varhaislapsuudessa koettu niin epäyhteensopivaksi maailman kanssa että varsinainen enneatyyppi on kehittynyt korvaamaan sen.

Seiskan "sydänpiste" on vitonen, jota kuvastaa nimenomaan vetäytyminen pois maailmasta omaan mentaalisen tiedonkeräilyn maailmaansa. Vitonen on pihi ja ahne eikä antaudu maailman kanssa kovinkaan kokonaisvaltaiseen vuorovaikutukseen. Hätkähdin vähän tätä lukiessani, mutta jossain syvällä sisälläni tunnistan kyllä juuri sellaisen nörtin kirjatoukkalapsen, joka haalii kaikki nallekarkit itselleen eikä missään nimessä halua jakaa niitä, koska on jotenkin abdurdisti huolissaan siitä että niitä ei ehkä tule lisää.

Kaupungilla tuntuu lomien loppuminen, töiden ja koulujen alku sekä psykologinen syksy, jota viilenevät päivät ja kylmenevät sateenpuuskat mainiosti tukevat. Minusta tuntuu lattealta ja tehottomalta ja haluttomalta. Miljoonannen kerran elämässäni tiedostan, että tämäKIN olotila kantaa jotakin eksoottista hedelmää ja sillä on tarjottavana oma kokemuskokoelmansa, mutta innokkuuteen kiinnittynyt persoonallisuus pistää niin perkeleesti hanttiin ja on sitä mieltä että on ihan totaalisen perseestä olla lattealla tuulella. En oikein osaa rentoutua tähän oloon, päästää irti asioista mitä pitäisi tehdä, ostaa läskijäätelöä ja rötvätä sängyssä katsomassa jotain melankolista elokuvaa.

Sen sijaan kuuntelen kun kämppis kuuraa kylpyammetta puhtaaksi ja tunnen syyllisyyttä siitä etten tunne syyllisyyttä.

afterparty

Terveisiä kuumasta ja aurinkoisesta Unkarista! Ozora oli raikas, puhtoinen ja mielettömän hauska kokemus, vaikka kaksi ensimmäistä adjektiivia eivät tulekaan ensimmäisenä mieleen kolmenkymmenen asteen helteessä tuntikausia pölyävällä tanssilattialla joraamisesta. Tuli uusia tuttavuuksia ja ehkä kaveruuksiakin, loistavan hauskoja ja jo valmiiksi tutun tuntuisia ihmisiä, sekä tietenkin ihanaa hymyjen täyttämää kontaktia kansainväliseen psykeheimoperheeseen. Tanssilattian dekotus saattoi olla tyylikkäin ja onnistunein näkemäni, ja ekaa kertaa ikinä oli sellainen lineup että oli aidosti hyvä syy pysytellä tanssilattialla helteen ja nestehukan uhallakin. Parhaimmillaan ihan uskomattoman kirkasta ja kaunista saundia, todella tanssin transsiin ja ekstaattisiin tiloihin vievää musiikin ja liikkeen ihanaa yhdistelmää.

Festareiden jälkeen ihanin asia oli tutustua yhteen Budapestin monista kylpylöistä. Roomalaishenkisellä sisäpihalla auringon alla lämminvetisissä altaissa rentoutuminen oli mahdollisesti parasta mitä paljasjalkainen leirieläjä viikon metsäpeikkoilun jälkeen voisi toivoa.



Ajatuksia herättävä tapahtuma tuo Ozora, monella tapaa. Sen verran mitä nyt olen tommoisissa bileissä elämäni aikana käynyt - ja myönnän heti kättelyssä ettei se ole kovin paljoa - näyttää ja tuntuu vahvasti siltä, että sävy muuttuu kaiken aikaa darkimmaksi ja synkemmäksi. Jotenkin kovemmaksi. Niin musiikissa kuin muodissakin, samoin kuin nautittujen huumeiden laadussa ja mahdollisesti myös määrässä. Itseäni tietävämmät lähteet raportoivat että psykepiireissä maailmalla nautitaan nykyään nopeasti kasvavissa määrin kokaiinia, joka valtaa alaa miedoilta ja vahvoilta psykedeeleiltä. Goan bilekansa pukeutuu kuulemma nykyisin lähinnä mustaan nahkaan, ja alakulttuurin omia muotipuoteja selatessa tuli olo että viime vuoteen verrattuna on taas enemmän militanttia lookkia ja kuolleita, tukahdutettuja värisävyjä.

Musiikin ja muodin vivahteet ovat ehkä pikkuasioita, mutta hienovaraisista virroista muodostuu isompia jokia ja niin pois päin. Pohdin festareilla paljon sitä, mitä tuon alakulttuurin sisäiset muutokset kertovat ajasta jossa elämme ja toisaalta vastaavien ilmiöiden sisäisestä kehityksestä ylipäätään. Niin ihanaa, kutkuttavaa, aisteja herättelevää, voimakasta ja elämänvoimaista kuin koko reissu olikin, en silti voinut tanssilattiaa lähestyessäni olla myös tuntematta... että jos kaiken tämän yhteisen energian, kaiken innon ja palon ja rakkauden, voisi kanavoida niin että sillä olisi selkeämpi ja tietoisempi fokus kuin juhliminen ja hauskanpito.... no saahan sitä unelmoida. ;)

Tomaatit

Suomen kesä on lyhyt, sehän tiedetään, mutta nyt tuon seikan vasta tajuaa koko komeudessaan: kämppikseni istutti aurinkoisen ajan toisella puolen pikkuruiseen kasvihuoneeseen tomaatteja, jotka ovat venyneet kesän mittaan pituutta parvekkeellamme. Osa keltaisista kukista on paisunut vihreiksi möllyköiksi, jotka lekottelevat lehtien alla suojassa auringolta ja odottavat poskiensa punertumista. Aivan sopivaa käytöstä heinäkuisilta tomaateilta, mielestäni! Kämppis kuitenkin esitti huolestuneita arveluita mahdollisten hallaöiden vaikutuksesta tomaattien hyvinvointiin.

Hallaöiden? Anteeksi mitä? Kesähän on kukkeimmillaan!

Hyvääpäivää-etunimituttavuussarjamme mahavidyoiden kanssa jatkuu: Olen tehnyt kuukauden verran päivittäistä harjoitusta Kalin, ajan ja transformaation voiman kanssa, ja vaikutukset ovat melko päräyttäviä. Kalin energia on ihanan loputtoman mehukas, kaikilla tavoilla voimakas ja voimistava. Tuki ja työntö kohti tarpeettomien elementtien poisleikkaamista on valtavaa. Välillä on valtavan selkeä kokemus ikuisesta ajan hetkestä jossa elämä on jatkuvaa kuolemista -- ikuisuus, jota on mahdollista koskettaa kuoleman, transformaation, pelottavanihmeellisen ilmiön kautta.


Olen istuskellut viime päivinä maalausten keskellä ihmettelemässä niitä. Maanantaiaamuna pitäisi R:n kanssa käydä ripustamassa koko joukko näitä värin ja muodon merkillisiä kombinaatioita kahvila Soihdun seinille. Soihdun elokuun näyttelyaika on siis varattu meidän kuvallisen ilmaisumme julkituontia varten: menkää ihmeessä katsomaan ja kertokaa mitä tykkäsitte. Olisi tosi hauskaa voida katsoa omia teoksiaan jonkun toisen silmillä: omat tuntuvat vain lipsuvan niistä ylitse, ja kun en tunne taidetta tippaakaan tai ymmärrä mitään kuvantekemisen lainalaisuuksista, historiasta tai hyvästä mausta, niin olen kyllä aika omassa oikeassa maailmassani noiden juttujen kanssa. ;)

ja sitten ilmoitusasioiden pariin...

Ois niin kovasti kaikkea mistä hehkuttaa, kuten kesäleiri ja kaikki ihmeellinen mitä sen jälkeen on tapahtunut. Tässä on tullut koettua niin kiintoisia tietoisuudentiloja ja tapahtumia että on melkein vähäsen harmi ettei oikeen missään välissä tunnu ehtivän jakaa niitä kenenkään kanssa, ei edes blogistanian -- mutta nyt kuitenkin tärkeimpiin uutisiin:

1) Rakkaat ystävät saivat poikavauvan! Toivottavasti ehdin huomenna katsomaan tuoreita vanhempia ja pientä tulokasta. Voi että. Ihmeellisyys <3

2)



Liput keskiviikolle, sitä ennen ei ehdi. JIPIIIIIIII!

3) Hki-Budapest 10.8., Budapest-Hki 19.8., Ozora psy-trance festival 11.-16.8.!! Tanssit auringon alla kauniiden heimoveljien ja -siskojen kanssa! Oijoi mitä hemmottelua :)


kuva www.origo.hu

all is full of love

Kaikki on kaiken aikaa niin luvattoman ihanaa että ei sitä oikein pysty pukemaan sanoiksi. Olen ihan loputtoman tyytyväinen elämääni ja kiitollinen kaikista niistä toinen toistaan loistavammista asioista joita se on pullollaan.

Vuosaaresta on todella miellyttävä pyöräilymatka keskustaan ja työpaikalleni Ruoholahteen. Vain kävelemällä ja pyöräilemällä tulee aito tuntuma tilaan ja etäisyyteen, ja näin pitkiä matkoja tulee kävelemällä kuljettua aika lailla ei milloinkaan. Fillarilla sen sijaan - ah onnea! Sininen taivas joka aukeaa loputtomana tilana, sydämen avaruutena ja vapaana syvänä hengityksenä suoraan päälaelta korkeuksiin. Auringon kimallus veden pinnasta -- mikä ilo on asua merenrantakaupungissa! Liikkumisen nopeus ja vapaus ja rentous yhdistyvät pyöräilyssä täydellisellä tavalla.


Näin tänään isääni, joka myöhäiseksi synttärilahjaksi osti mulle pyöräilykypärän ja aurinkolasit. Näytän niin ihanan tyhmältä että taidan jakaa kuvan tästä lookistani kanssanne. En yhtään tykkää siitä että tuuli ei pääse tuivertamaan tukkaa ajaessa, mutta pauhaan itse rakkailleni niin paljon siitä miten meillä on toisiamme kohtaan velvollisuus pitää itsestämme hyvää huolta, että taidan silti yrittää pitää ton punaisen ihmeen päässäni ajon aikana.


On niin sanoinkuvaamattoman ihanaa saada olla tässä ja nyt. Kaikista yksinkertaisin, ihan pelkkä mihinkään liittymätön ja mitään merkitsemätön suora kokemus ja tietoisuus siitä että minä olen tässä, tai tämä on tässä, tai minä olen, tai tämä on, tai vain pelkkä "on"... millä sanalla voisi kuvailla sitä riisuttua, merkityksetöntä, mihinkään johtamatonta ja mistään riippumatonta olemassaoloa? Englanniksi kirjoittavat tai puhuvat ovat sanoneet "being", "presence", "isness", "all-that-is" ja sen sellaista, mutten tiedä miten sitä kääntäisi suomeksi. Toisaalta on joka tapauksessa täysin pölhöä yrittää viitata sanoilla tai yhdellä ainoalla sanalla johonkin, mikä nimenomaan on kaikki.

Toisaalta mietin tänään, että helppoahan se on olla täydellisissä, autuaissa, rakkaudentäyteisissä, kiitollisissa, vapaissa ja onnellisissa mielentiloissa kun elämän rakennuspalikat ovat niin hyvät. Lähtökohdat ovat ihmiskunnan mittakaavassa aivan erinomaiset: kuulunhan skandinaavien eliittijoukkoihin, joille on annettu mitä parhaimmat olosuhteet kasvaa ja toteuttaa itseään. Itse tekemäni valinnat tukevat täydellisesti sitä mitä haluan olla ja tehdä, ja minulla on ollut tilaa valita aika lailla juuri niin vapaasti kuin olen ikinä halunnut. Asiaa auttaa toki myös verrattoman optimistinen ja ratkaisukeskeinen luonteenlaatuni sekä siitä seuraavat monet positiiviset lieveilmiöt.


En oikeastaan edes keksi mitä ihmisellä enää voisi tämän enempää olla, paitsi rahaa ja siitä seuraavaa vapautta. Jos olisin vielä kaiken lisäksi rikkaasta perheestä niin vapausasteeni olisivat varmaan niin huipussaan, että enempään pääsee sitten vain valaistumalla ja vapautumalla näistä maallisista kiinnikkeistä.

Tällaisena jumalten hemmottelemana lapsena elämisellä sanotaan olevan henkisen polun kannalta katsottuna se vaara, että kun elämä karmisine hedelmineen on niin makeaa nautittavaa, ei herää tarvetta, halua tai kiinnostusta kehittyä ja herättää sieluaan. Painajaisesta on suurempi motivaatio herätä kuin paratiisiunesta! Vaikuttaa siltä, että mikäli onnistuu yhdistämään paratiisimaailmaansa motivaation viedä kokemusta vielä syvemmälle ja tulla yhä enemmän läsnä omaan elämäänsä, tuloksia tulee nopeasti: ulottuuhan se yleinen kaikenkattava vapaus, helppous ja makeus luonnollisesti myös näihin sielua syväluotaaviin asioihin.


Ensi viikolla on joogakoulun kesäleiri. Olen siellä karmajoogina ihanan keittiötiimin kanssa. En malta odottaa että päästään nauttimaan yhtä aikaa sekä inspiroivista tantraluennoista, jotka kuulemma hoidetaan mankan kautta kuulumaan keittiöönkin, että iloisesta yhdessäolosta ja tekemisestä! Viikko Sammatissa luonnon keskellä joogien kanssa kuulostaa ihan täydelliseltä asialta erityisesti, jos säät pysyvät tällaisina aurinkoisen kesäisinä. Keittiöhommien lisäksi siellä on luvassa teatteriryhmän kanssa hauskan ohjelman parissa häärimistä: luvassa siis esiintymistä, hauskuuttamista ja sellaista. Mikä ilo! <3

kuvat: pyöräni hengailemassa Kulosaaren sillalla, edustuskuva tältä päivältä, kukkivia puita Töölönlahdella kuun alussa sekä taianomainen vesikasvimaailma Roihuvuoressa pari päivää sitten

Seuraavalle kierrokselle

Täytin tänään vuosia. Nämä tuppaavat olemaan semmoisia hetkiä elämää, jolloin tulee katseltua sekä taakse- että eteenpäin ja pyrittyä piirtämään jonkinlaista karttaa siitä, mitä tässä oikeastaan tapahtuu.

Lapsuudenmuistoissani kesäkuun 14. päivä on aurinkoinen, lämmin ja onnellinen. Perhe tulee aamulla herättämään, laulamaan, tuomaan rapisevia lahjapaketteja sänkyyn, ja aamiaiseksi on tuoreilla mansikoilla koristeltua kakkua. Lahjapaketit ovat vaaleanpunaisia, taivas sininen, puissa valkoisia kukkia ja perheenjäsenet terveitä, onnellisia ja hymyileviä.

20-something -muistoissani kesäkuun 14. päivä vietetään kuumassa autossa matkalla Provinssirokkiin. Musiikki soi ja suunsoitto raikaa vielä sitäkin kovempaa, takapenkillä on ainakin neljä ihmistä ja juomat on korkattu jo joskus ennen lähtöä. Pysähdytään pissalle eksoottisiin maakuntiin ja ostetaan jäätelöä, joka valuu autossa kaverinkin rinnuksille, kiitos kasassa matkustamisen.


Tänään heräsin myöhään, rakkaan onnentoivotuksiin ja eilisen myrskyn jäljiltä edelleen murjottavanharmaan taivaan alle. Heti aamusta saakka oli jotenkin lukkiutunut ja yksinäinen olo, joka väisti oikeastaan tasan sen mittaiseksi ajaksi kuin minkä verran pilvet tekivät tuossa syntymäni hetken tienoilla tilaa auringonpaisteelle. Synttärimeditaatio oli todella intensiivinen ja mahtava, mutta muuten on ollut kyllä niin säästöliekillä oleva päivä ja suru puserossa että ohhoh.

Erityisen onnettomaksi minut teki puskan takaa yllättävä yksinäisyyden tunne. Haluaisin mieluummin yhden oikean ystävän joka tulisi soittamaan ovikelloa ja toisi minulle ojanpohjalta synttärikukkasen kuin 295 Facebook-kaveria joista tutuimmat (ja muutama täystuntematon) käyvät kirjoittamassa virtuaaliprofiiliini että "onnea". Vielä onnettomammaksi tulin siitä, että perheeni jota mulla on muutenkin tällä hetkellä ihan kauhea ikävä, ei sen enempää ilmestynyt ovelle kuin soittanut puhelimella. Mullahan ei ole mitään puhelinnumeroa mihin kukaan voisi soittaa tai tekstailla vaikka kuinka haluaisi, joten murheen tunteminen asiasta on huvittavassa määrin aiheetonta ja silti niin mahdollista.

Nyt istuskelen yksin kotona isossa punaisessa nojatuolissa ja voin huonosti syötyäni liikaa sokeri- ja viljapitoisia asioita. Aloitin eilen uuden seitsemän viikon mittaisen joogaharjoitusjakson: tämänkertainen tapas on itseasiassa edellistä suurempi ja monipuolisempi mutta tuntuu jostakin syystä kevyemmältä ja kivammalta, luultavasti juuri vähäisemmän monotonisuuden vuoksi. Eilen harjoitusten tekeminen oli aivan loistavaa: tein pranayamaa Uutelassa aurinkoisella merenrantakalliolla ja meditaatio Bagalamukhin, seuraavan tantrisen perinteen kosmisen voiman, kanssa oli asianmukaisesti lumoavaa ja mielen pysäyttävää.

Kuten sanottu, erilaisissa vuoden käännekohdissa tuntuu hyvältä ja väistämättömältä pysähtyä vähän miettimään että mitäs sitä on tullut elämällään tehtyä. Sitten viime syntymäpäiväni olen muuttanut Lauttasaaresta Vuosaareen, yksiöstä kaksioon johon sittemmin muutti vielä kolmas ihminen; ollut ensin tosi rakastunut ja syvällä suhteessa, jonka olin jo monesti päättänyt lopettaa, ja sitten lopettanut sen ja tuntenut siitä niin syvää kipua että melkein koko talvi menikin aika lailla asiasta selviytymiseen; harrastanut ihmeellisiä määriä liikuntaa ja palannut kevään tullessa kunnon päivittäiseen joogaharjoitukseen; löytänyt maalaamisen; puinut suhdettani joogakouluun ja saapunut puhtaan, aspiroituneen ja säteilevän tuntuiseen kohtaan; tehnyt kahta duunia pitkin talvea ja luojan kiitos saanut potkut siitä ensimmäisestä niin että on taas aikaa elää; opetellut rakastamaan erityisesti avoimen suhteen haasteiden kautta, jotka ovat olleet tosi antoisia ja ihania.

Viime kesä oli aika lailla ashramista ja joogakoulusta irroittautumista, sitä entistä rakkaussuhdetta onnellisine ja hankaline hetkineen ja Portugalin matkaa kaikkine lieveilmiöineen. Syksyllä alkoi kaksi työtä, tuli muutto ja suhteen loppuminen: lokakuulta helmi-maaliskuulle asti tuntuu että tein vaan töitä ja liikuin ja irkkasin ja koetin selviytyä elämästäni. Sitten alkoikin kevät ja vapaus ja rakkaus tuntuivat lisääntyvän päivä päivältä, ja siinä samalla suhde kouluun selkeni ja puhdistui. Kaikki mahdollinen hyvä on sieltä helmikuun lopulta asti lisääntynyt päivä päivältä niin hurjaa vauhtia että ei välillä meinaa perässä pysyä.

Toivottavasti otan opikseni menneestä vuodesta, mieluiten monessa kohtaa. Aika paljon taisi olla sellaista että helpommallakin olisi voinut päästä. Alkavaan vuoteeni tilaan aspiraatiota ja transformaatiota!


kuvat: Bagalamukhin ruusuja eiliseltä, tiimalasi www.dlminteriorshomestaging.com